sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Kajaani KV 14.1.2012 ja treenailua

Olimme Kajaanin KV näyttelyssä Kertun kanssa. Matkaseuraksi lähti edellisenä iltana meille saapuneet Marianne& Leo,Lumo ja Jenni. Kerttu oli VSP ja sai CACIBin. Flatteja oli ilmoitettu 42. Kasvattajaluokkamme oli 2. KP:lla.


Kajaanin näyttelyn jälkeen menimme syömään ABC:lle Heidin ja Marinannen ja Hannan kanssa. Siellä syntyi yhtäkkiä päätös että Heidi lähtisi meidän kanssa Kuopioon treenaamaan tänään ja huomenna. Heidihän lähti vaikkei sillä ollutkaan mitään vaatteita yms tavaroita mukana, koiran ruuatkin oli tietty kotona. Niinpä me suunnattiin vielä samana iltana Kuopioon Hukka-hallille treenaamaan pariksi tunniksi. Kerttu jäi kotiin lepäilemään mutta Hertalle otin luoksetulon loppuasentoa (meinaa aina törmätä) ja luoksepäästävyys+paikallamakuu. Lisäksi vähän käännöksiä. Treenattiin kaikki koirat vuorotellen ja muut auttoivat treeneissä. Oli kyllä huikeeta saada kommenttia 3 eri ihmiseltä :) Seuraavana päivänä käytiin aamulla vielä treenaamassa pari tuntia. Samalla tavalla yksi koira kerrallaan. Kertulle otin kaukoja maahan-seiso ja paikallamakuun sekä vähän seuraamista. Hertan kanssa tehtiin paikallamakuuta ja paikallamakuun aloitusta (että olisi skarppina kun tulee käsky). Otettiin myös liikkeistä seisomista ettei ennakoisi loppua ja perusasentoa. Käskytyksiä siihen. 

Kiva viikonloppu oli KIITOS  Marianne, Heidi, Hanna sekä mustat Leo, Lumo, Jenni, Hilma, Lyydia ja Dara ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti