sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

maksettu harjoitus

Tultiin juuri hetki sitten tokokokeesta Hertan kanssa, tuomisina valitettavasti VOI0. Ajattelin kuitenkin rustata tänne ajatuksia kokeesta ja mihin jatkossa tulisi panostaa nyt kun muistan kaiken vielä selvästi. Mä en ole koskaan tykännyt hallikokeista, eikä Herttakaan, vieraissa halleissa on aina paljon uusia hajuja ja koiran virittelyn ajoittaminen on hankalaa (etenkin jos halliin mahtuu vain yksi koira sen kehässä olevan lisäksi). Tämän päivän koe oli osittain hyvä ja osittain huono. Ei missään nimessä meidän surkein, mutta ei myöskään paras koe. Hertta tuntui ihan hyvälle kun virittelin sitä (tosin virittelyt meni vähän pitkäksi), mutta kehään mennessä tapahtui jotain ja koira tuntui siltä että se oli omissa ajatuksissaan. Tää on se asia mitä "vihaan" Hertassa, en koskaan pysty sanomaan millainen se on kun mennään kehään, joskus se on liian villi, innokas, joskus kun nukkuneen rukous, ja joskus taas se tekee mutta korvat on jossain muualla, kuten tänään. Itellä oli taas ihan järkyttävä jännitys päällä, jouduin aamulla ottaa vähän lääkettäkin ettei kädet tärisis niin paljon. Liikejärkkä oli p.makuu, hyppynouto, liikkeestä istuminen, ruutu, seuraaminen, metallinouto, tunnari, kaukot ja luoksetulo.

Paikallamakuu: 10 (Vaikea sanoa oliko oikeesti 10 arvoinen makuu, mutta ainakin ripee alasmeno ja nousu liikkeen alussa ja lopussa ja tuntui että jäi rauhallisesti siihen.)

Hyppynouto: 8 (Hyvä aloitus, otti kontaktia hyvin ja tuntui siltä että on hyvin mukana, mutta jostain syystä pysähtyi kapulan viereen ja jäi katsomaan mua. kaksoiskäsky siihen. Loppu oli ok.)  

Liikkeestä istuminen: 10 (Hyvä, ei edistänyt, oli reipas ja mukana, nopee istuminen.)

Ruutu: 0 (Merkkasi ruudun hyvin, lähti vauhdilla (ei ääntä, jee!!), katoin että oli hyvällä kohdalla( vähän edessä, mutta oletin että tarpeeksi keskellä), pysäytin ja käskin maahan, oli ihan supernopea maahanmeno! Mutta kun lähdin koiraa kohti näin että vasen tassu on noin 5cm ulkona ruudusta :( loppuliike hyvä, vauhdikkaasti tuli seuraamaan ja hyvää seuraamista. Tuomariki sano et olis ollu 10 ruutu, jos olis ollu muutaman sentin taaempana se toinen tassu. Harmittaa kun ei sieltä nää 25m päästä et onko se siellä missä kohdalla, sama vika oli viime kokeessa, sillon se onneks oli siellä ruudussa..)

Seuraaminen: 7 (Wooot, mitä tapahtui, en tiedä :D Tai ihmettelin et noin paljon pudotti pisteitä. Seuraus ok, ei edistänyt, perusasentoja ei tehnyt kun pysähdyttiin liikkeestä (miksi? en tiedä.), tai teki se osan, 3 tais jäädä tekemättä. Askeleet oli tosi hyvät samoin hidas

ja juoksu. Käännöksetkin oli ihan ok, vasemmalle paremmat kun oikeelle. Tästäkin tuomari sanoi et perusasennot kuntoon niin on 10 seuraaminen.)

Metallinouto: 9,5 (Hyvä muuten mut ois saanut olla nopeempi tarttuminen kapulaan.)

Tunnari: 0 (Teki tarkkaa työtä, mut käytti ensin väärää kapulaa suussa, sit otti oman, loppu ok.)

Kaukot: 6 (Tästäkään en tiedä miks sakotti niin paljon, kolmoiskäsky ekaan istumiseen, loppuvaihdot mun mielestä ok, vähän hitaat ehkä)

Luoksetulo: 0 (Kaksoiskäskyt molempiin pysäytyksiin. Tää liike on ihan paska meillä tällä hetkellä. Jotenkin tuntuu et se leviää käsiin joka osuus, tähän täytyy jatkossa panostaa kunnolla!)

Kokonaisvaikutus: 8 (Ite oon tyytyväinen mm. ei edistystä seuraamisissa, noutoihin lähti ekalla käskyllä (treeneissä ollu hankaluutta), ja mikä parasta EI YHTÄÄN ÄÄNTÄ!! :))

165 pistettä, VOI0

Nyt täytyy jatkossa treenata toi luoksari kuntoon. Se ei ole ollut kunnossa treeneissäkään.. Lisäks tunnariin lisää varmuutta. Kaukot kuntoon myös, palkkauksia ekasta vaihdosta, perusasennoille täytyy miettii mitä tekee, niissä ei oo kyl aiemmin ollut mitään suurta ongelmaa, mut nyt ilmeisesti on. Eli ei muuta kun lisää treeniä, treeniä ja treeniä. Hertta ei kyllä anna mitään ilmaiseksi, mutta just sen takia se onkin maailman paras koira :) <3