tiistai 17. syyskuuta 2013

syksyä ja treenipäivitystä

Sieltä se syksy saapui, ei sateisena vaan ihanan aurinkoisena! ja mikäs on mukavempaa kun treenata ja lenkkeillä ulkona kun säät sallii. Ollaan käyty useana aamuna aamulenkillä ennen aamupalaa. Tunnin lenkki heti heräämisen jälkeen on ollut piristävää ja aamu-unisena oon hyvin herännyt lenkin aikana..



 

Sitten niihin treenailuihin. Päästiin Hertan kanssa KPSH:n tokotreeneihin mukaan, jippii! Ollaan käyty nyt kaksissa treeneissä ja porukka vaikuttaa tosi kivalta ja yhteistyökykyiseltä. Ollaan aina Hertan kanssa treenattu paljon yksin, joka näkyy Hertalla siinä, ettei se malta keskittyä kun on katsojia/ muita koirakoita tai muuten vaan häiriötä. Hertalle nää treenit tekee tosi hyvää ja tietysti myös minulle :) Lisäksi mennään ensi perjantaina Taskisen Satun tokovalkkaan. Ikinä en oo missään tuollaisessa ollut, jännittää tosi paljon :D  
Ajattelin nyt kirjoittaa vähän missä mennään minkäkin liikkeen kanssa niin pysyn itse paremmin jatkossa kärryillä.

Paikallamakuu
Itse makuu on ollut ihan ok. Liikkurin käskytyksille meinaa reagoida herkästi, mikä onkin nyt viime viikkojen aikana parantunut valtavasti ja viime treeneissä ei itseasiassa reagoinut mitenkään niihin.

Seuraaminen
Ikuisuusongelma, edistys, edelleen pahin ongelmamme. Siihen pitäisi keksiä jotain treeniä, käännökset vasempaan, täyskäännökset ja peruutukset onkin auttaneet jonkun verran. Askeleet ok, peruutus ok, hidas ok. Ongelmana myös se että pitkälllä seuruupätkällä ei meinaa malttaa jaksaa keskittyä. Jos tapahtuu jotain (askeleita, pysähtymisiä, käännöksiä) niin silloin keskittyy paremmin, mutta jos pitkää pätkää tehdään suoralla niin mielenkiinto menee. Treeniä.

Liik. istuminen 
Liike on ihan kasassa, mutta varmistelen vielä aika paljon istumista. Ei oo ollut suurempaa ongelmaa.

Luoksari
Stoppi ihan ok, tai voisi tietty olla nopeempi mutta nyt suurempi ongelma maahanmenon kanssa. Menee hitaasti ja väärällä tekniikalla, välillä ei mene ollenkaan. Treeneissä on tehty varmaan sata toistoa uudella tapaa tätä maahanmenoa, ja se onkin parantunut huimasti sitä siitä mitä se aiemmin oli.. lisää treeniä tähänkin ja paljon! 

Ruutu
Ruutu- Hertan lemppari- liike. Tässä riittää hiomista. Perusjutut nyt kuitenkin alkaa ollee kunnossa. Eli Hertta tajuaa mitä pitää tehdä. Ärsyttävää on se, että kun teen alustalla, se hakee paikan oikeelle kohdalle, mutta kun otan alustan pois niin se hakeutuu ruudun jompaan kumpaan laitaan. Toistaiseksi pysynyt ruutunauhojen sisäpuolella, mutta ois kiva saada tuokin tapa pois kitkettyä ennenkuin valuu ulos ruudusta. Ongelmana oli vähän aikaa sitten myös maahanmeno, en tiedä oliko selässä jumeja, vai odottiko vaan palkkaa niin kovasti seisomisesta ettei malttanut mennä maahan, vai mikä oli. Nyt ei ole lähiviikkoina ongelmaa ollut siinä.

Hyppynouto
Ongelmana ääni ja kapulalle hyökkääminen. Tätä treenattiin viime yhteistreenissä niin, että avustaja oli kapulalla ja jos Hertta hyökkäsi niin se ei saanut kapulaa. Hertta kyllä hämääntyi avustajasta että paremmaksi treeniksi koettiin sellainen että kun olin antanut hyppy käskyn, ennenkuin koira oli kapulalla, tuli uusi käsky esim. istu, seiso tms. Vasta kun kuuntelee niin käsky hae. Toimi Hertalla hyvin. Ääneen tungin sille vaan makupalaa suuhun samalla kun annoin hyppy käskyn :D

Metallinouto
Hyökkääminen ei ole tässä ongelma, sillä metsku on niin ällö. Vinkasee kun lähtee eli ääni tässäkin ongelmana. Ei aina, mutta usein.

Tunnistusnouto
Meidän suuuuuurin ongelma. Tunnari, joka oli jo lähes varma, kunnes yhdessä yössä kaikki unohtui. En tosiaan tiedä että eikö se osaa sitä, vai eikö se vain malta tehdä tarpeeksi tarkkaa nenätyötä löytääkseen oman. Epäilen jälkimmäistä, sillä usein kuitenkin oikea löytyy kunhan vire on tarpeeksi matala ja Hertta malttaa nuuskuttaa. Joskus taas sillä on kiire, käväsee kapuloilla ja ottaa ekan mikä kohdalle sattuu. Tähän täytyisi myös keksiä joku juttu, millä saisi nenätyötä tarkemmaksi.

Kaukokäskyt
Ongelmana se, että liike on liian kiva Hertan mielestä. Takapalkasta kuumuu nykyään jo liikaa, joten se on jätetty kokonaan pois. Jos vire on hyvä niin on tehnyt tosi hyviäkin vaihtoja, välillä oon jopa itse ihan yllättynyt :D Liian korkeessa vireessä tekee vaihdot, mutta etenee. Näissä riittää siis myös hommaa.

Yksi mistä haluan vielä kirjoittaa, on kehääntulo, joka on ollut viime kokeesta lähtien pieni ongelma. Keskittyminen puuttuu, joskus on vaikea saada Herttaan kontaktia kokeenomaisissa/kokeissa, kun saavutaan kehään(pää pyörii kun väkkärä, ja tuijottelee ihmisiä yms.). Päätinkin nyt alkaa tekemään aina jonkun tietyn jutun ennen kehää, hyppyytän muutaman kerran vasten ja innostan sanomalla esim. että nyt mennään tekemään tokoa tms, ja siitä riehumisesta otan yhtäkkiä seuraamaan ja seurautan kehään. Muutaman kerran tota tehtiin viimeksi ryhmätreeneissä, ja ai että se oli niin paljon paremmin kuulolla kun mitä yleensä.

Näitä kirjoitellessa on sellanen tunne että osaako tuo muka mitään kun joka liikkeestä löytyy joku ongelma. Lajia harrastamattomille tiedoksi, että tällästä tää vaan on. Koskaan ei olla valmiita tokossa, kukaan ei ole. Aina on joku "ongelma" ja kun se saadaan ratkottua tulee seuraava "ongelma". Itse taisin tajuta sen vasta vähän aikaa sitten..

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Wildomar's Fun Day

Vietimme mukavan viikonlopun viikko sitten Rinkelirinteessä, Aurassa. Hertan ja Meten kasvattaja järjesti kasvatinomistajille Wildomar's Fun Day:n. Nimensä mukaisesti päivä täynnä mukavaa ohjelmaa kaikille osallistujille. Kaikkien saavuttua paikalle vaihdettiin kuulumisia ja syötiin nyyttäripöydän antimia. Oli kiva kun paikalle oli myös päässyt Hertan sisko Lotta, jota en olekkaan nähnyt pikkupentuajan jälkeen. Ja myös Meten veli Melvin oli mukava nähdä. Sitten siirryttiin ulos. Eipä olisi paljon parempaa säätä voinut toivoa syyskuun alkuun. Lämpötila oli yli 20 astetta ja aurinkoa riitti pitkälle iltaan asti.

kuva: Sanna Kavén

















Aloitimme ulkona ohjelman Wildomar's Showlla. Koirat oli jaettu eri luokkiin pennut/juniorit alle 2v, aikuiset 2-7v, veteraanit yli 7v ja turistit. Kaikissa muissa luokissa oli erikseen urokset ja nartut, paitsi turisteihin meni kaikki yhtäaikaa. Mette voitti narttujen pennut/juniorit alle 2v luokan ja Hertta oli narttujen aikuisten 3 tai 4, en nyt muista :D Mette oli lopulta BIS <3 Pikku Metu <3 Ihana Maxi veli oli BIS2.

Mette, kuva: Sanna Kavén


Hertta. kuva: Sanna Kavén

BIS Sijoittuneet, 1. Mette. 2. Maxi 3. Terry 4. Muru 5. Caro 6.Vilma
kuva: Sanna Kavén

























































Näyttelyn jälkeen olikin vuorossa Jennin pitämä luento TOKO:sta. Jenni pitikin mielenkiintoisen ja hyvän tietoiskun tokosta ja näytti muutamia liikkeitä koiransa Plätän kanssa. Toivottavasti moni Wildomar's kasvatin omistaja innostui tokosta :)

Tokojuttujen jälkeen siirryttiin Ottelun pariin. Ottelussa oli tehtäviä, jotka saatiin tietää vasta juuri ennen tehtävää, jotta kukaan ei päässyt niitä etukäteen harjoittelemaan. Nyt kun alan miettimään, niin olen varmaan osan tehtävistä jo unohtanut, mutta kokeillaan jos muistaisin edes jotain :D Järjestystä en muista joten tulee ihan sattumanvaraisessa järjestyksessä. Osallistuin tähän siis molempien tyttöjen kanssa. Joka tehtävässä otettiin aikaa...
Yksi tehtävistä liittyi näyttelyharrastukseen ja tavaroiden raahaamiseen. Tuli saada raahattua metallihäkki+tuoli+sateenvarjo+2 kassia sekä tietysti koira tietyn matkan päähän, kasata häkki, laittaa koira sisälle (ei saanut pakottaa), ja ottaa koira pois, kasata häkki ja kantaa ne takaisin lähtöpisteeseen. Hertan kanssa mulla jäi häkki jotenkin kasaamisvaiheessa jumiin ja siitä tuli varmasti monta sekuntia lisäaikaa. Lisäksi oli vähän ongelmia saada nostettua koko juttu maasta kun tää selkä on mitä on :( pelkäsin vähän että selkä hajoaa, mutta onneksi ei hajonnut. Sitten oli tunnelijuoksu tehtävä, missä oli kaksi kevyttä putkea (agilityputki) peräkkäin ja niistä piti saada koira ohjattua läpi ja takaisin lähtöpisteeseen. Hertta oli supernopea tässä vaikka putkea ei olla tehty pitkään aikaan. Metellä meni aikaa mutta suoriuduttiin kuitenkin :) Ota koppi tehtävässä koira jätettiin tietyn matkan päähän ja heitettiin nakin palasia niin kauan kunnes koira sai kopin. Molemmat tytöt sai kopin heti. Ahneita kun ovat :D Yksi tehtävistä oli sellainen, että piti jättää koira paikalleen ja laittaa lihapulla maahan koiran eteen sekä kääntyä itse koiraan selin. 3 sekuntia oli tässä aika, jonka jälkeen koiran sai vapauttaa lihapullallle. Molemmat tytöt suoritti tämän hyvin. Olikohan vielä muita tehtäviä :D en ainakaan muista että olisi ollut..

Illanviettoon jäi noi kymmenen ihmistä ja iltakin oli tosi mukava. Käytiin Reetan kanssa juoksuttamassa koirat pellolla :) Aamulla käytiin sitten vielä uudestaan peltolenkkiä Caron, Hertan, Meten ja Wiivi Kontion kanssa :D Samalla tuli räpsittyä muutama kuva..
Kiitos kaikille mukavasta viikonlopusta :)
Caro


Hertta, Wiivi, Mette, Caro


Hertta ja Wiivi


Wiivi