tiistai 22. helmikuuta 2011

kovia pakkasia ja treenaamista

-30c ei todellakaan ole ollu lähipäivinä vai pitäisikö sanoa jo lähiviikkoina mitenkään tavallisesta poikkeava lukema meidän ulkolämpötilamittarissa. Kerttuhan ei suostu ulos edes -20 pakkasella, saati -30 :D Hertta sen sijaan hanattaa menemään ihan kun ennenkin. Tosin pitkiä lenkkejä ei voi tehdä vaikka Hertta kestäisikin sen. Ja se jos joka on kostautunut treeneissä..

 Ilmoitin Hertan ja Kertun kokeeseen 6.3.2011 Kangasalalle.Kertulle päätin nyt kuitenkin yrittää saada sitä TK2 koularia ennen VOI luokkaan siirtymistä. Hertan kanssa säädetään edelleen ALO liikkeitä. Voi olla että peruutan sen osalta koko kokeen. Tuntuu että joka toinen kerta kun treenataan menee hyvin ja joka toinen kerta treenit ovat aivan kamalat. Eikä se silti hyvän päivän treeneinäkään osaa kunnolla. Tässä pari esimerkkiä HYVÄN päivän treeneistä.

 


Kerttu ja Kertun kuono =(


Taas on mennyt aikaa kun viimeksi jotain raapustelin. Niin paljon on tapahtunut lyhyessä ajassa. Aloitetaan vaikka Kertusta.. Kertun kuono oli muutaman päivän hieman turvoksissa tammikuussa. En keksinyt sille aluksi syytä mutta parin päivän päästä löysin sitten Kertulta täin munia Kajaanin näyttelyn jälkeen(ovat kyllä voineet tulla messaristakin). Laitettiin sille heti Frontline niskaan ja muille koirille tietysti myös lääkkeet niskaan. Kolme päivää tämän jälkeen kuono vaan jatkoi turpoamista, kyytableteista ei ollut apua joten Kerttu sai kortisonia suonensisäisesti ja antibioottikuurin. 

Kertun kuono 19.1.2011

Seuraavana päivänä kesken työpäivän päätin tulla käymään kotona, jossa vastassa oli kaksi koiraa, veriset seinät ja sohva ja Kerttu oli raapinut kuonon ihan rikki. Alkushokin sekä myös eläinlääkärin jälkeen kävin Kertun turkkia illalla läpi ja löysin lisää täin munia ja eläviä täitä. Niitä oli myös kuonon ympärillä eli Frontline ei ollut tehonnut. Laitettiin Kertulle Stronghold. Jäin itse pariksi päiväksi töistä kotiin Kertun seuraksi, sillä vaikka se oli saanut kortisonia suoneen ja Prednisolonia vielä tablettina kuono kutisi ja se yritti jatkuvasti raapia sitä.

Tapahtuneesta on nyt  kuukausi ja Kertun kuono lähti paranemaan alun jälkeen hyvin. Selvää tosin on se ettei siitä koskaan tule enään sellaista millainen se oli ennen tätä. Arpia tulee jäämään.. Vain aika näyttää sen paljonko arpia jää ja jääkö Kerttu vajaa 5 vuoden iässä eläkkeelle näyttelyistä vai jatkaako se edelleen kehissä. Harmittaa, en osaa edes kuvailla kuinka paljon.

kuono helmikuun alussa

Kerttu on mun ensimmäinen koira mutta myös ehdottomasti haastavin. Vaikka se onkin kiltti, rauhallinen, luotettava ja toimiva koira silti se on aiheuttanut mulle eniten harmaita hiuksia jatkuvalla sairastelulla ja eläinlääkärikäynneillä. Tää infektio joka nyt oli johtui ilmeisesti täistä, jolle Kerttu on näköjään todella allerginen.

kuono nyt, helmikuun lopulla

Mä todellakin toivon että vaikka me ei pystyttäis enään ikinä käymään näyttelyissä Kerttu paranisi kunnolla.  

Kerttu <3


perjantai 4. helmikuuta 2011

Hertan lonkkalausunto

Hertan lonkkakuvat tulivat kennelliitolta ja tyttö on parasta A ryhmää eli molemmat lonkat A/A!! Tosi upeeta :)
SIlmät tarkastettiin samalla kertaa kun lonkat kuvattiin. Silmät olivat terveet muuten paitsi muutama ylimääräinen silmäripsi sekä löysät luomet.