tiistai 30. lokakuuta 2012

Seinäjoki Kv ja Kannus

Ja taas.. ties kuinka monennen kerran tänä vuonna  Fiatin nokka suuntasi kohti Kannusta.. :D Matkalla mietiskelin että olen tosiaan ollut Kannuksessa aika monta kertaa tänä vuonna ja mm. molemmat kerrat kun kelloja on siirretty, lisäksi ainakin Oulu Kv, Flattien tokoagi viikonloppu ja syyskuun alussa, heh :D Nyt meillä oli luvassa taas treenailuja ja lisäksi Seinäjoki Kv. Mukana kaikki tyttelit. Perjantai- iltana kävimme treenailemassa.

Lauantai aamuna suuntasimmekin jo kohti Seinäjokea. Kerttu ei ihan ollut tuomarin mieleen, ja olikin valioluokan 5/5. Arvostelu ei ole mitään kaunista, mutta uskokaa tai älkää sillä irtosi jopa ERI :D Ihan äkkiseltään arvostelun luettuaan tulee mieleen että tänä koira sai varmaan H:n :D Tässäpä tämä siis:
"Reilu narttu, koon ylärajoilla. Hyvä pää. Hieman syvät silmät. Riittävä kaula. Suora-asentoiset lavat, hieman raskas alalinja. Hieman pitkä lantio. Hieman heikot tassut. Hieman laahustavat takaliikkeet, hieman epävakaat edestä. Hyvä luonne. Hyvin esitetty". 
Mariannen Leo oli ROP ja matkaseuralaisemme Hilma oli hienosti VSP! :) Kasvattajaryhmä (Maisa, Kerttu, Elena ja Hilma) oli ROP! Super mukava päivä kaiken kaikkiaan vaikkei omalle koiralle menestystä tullutkaan.
Takaisin Kannuksessa olimme kahdeksalta ja suuntasimmekin suoraan Dogness- hallille videoimaan Hertan ja Metten treenejä. Tässäpä molemmista koostevideot. Molemmissa videoissa on myös pätkää Kuopiosta kahden viikon takaisista treeneistä :)

Hertta


Mette

tiistai 23. lokakuuta 2012

Syysloma

Vietettiin syyslomaa aluksi täällä Kuopiossa kun Rauni-serkkuni ja hänen parsoninsa Lola ja Mila (Lolan pentu 10vk) tulivat kylään. Sitten jatkoimme loppuviikoksi Hyvinkäälle ja sieltä käsin kävimme muutamassa näyttelyssä. Mila on vasta 10 viikkoa vanha, joten vauhtia riitti Meten kanssa niin sisällä kuin ulkonakin :) Lenkkeilimme, teimme ruokaa ja treenasimme ja muuten vaan tehtiin kaikkea huippukivaa! Rauni vähän videoikin Hertan ja Meten tokoiluja, ja laitankin muutaman videon näkyville tänne!

Tässä Hertan AVOimen luokan luoksarin stoppia..


Ja Mette-Maarit 4,5kk harjoittelee seuraamisen alkeita :)




Loppuviikoksi tosiaan lähdettiinkin Hyvinkäälle. Siellä yhtä sun toista puuhaa ja välissä ehdittiin taas treenaamaan. Mariannen kanssa kävimme perjantaina treenaamassa ja Marianne trimmasi Kertun. Treenit on menneet ihan ok nyt. Uusia liikkeitä on alettu opettelemaan kuten tunnaria ja luoksetulon maahanmenoa sekä ruutukin voidaan laskea "uusiin" liikkeisiin. Metestä piti taas napsasta uudet seisoma- ja pääkuvat ja ne ovatkin tässä alla.

Mette 5kk


Mette 5kk

Lauantaina suunnattiin korttelin toiselle puolen noutajien erikoisnäyttelyyn Hyvinkäälle. Tietysti sattui että niistä 130 ilmoitetusta flatista just mun ilmoittamat Kerttu ja Kaapo menivät päällekkäin.. niin kokoomakehä, yksilöarvostelut kuin kilpailuluokka. Tarvittiin siis hieman järjestelyjä, jotta molemmat koirat saatiin kehään. Heidi G vei Kertun kokoomakehään ja itse olin samaan aikaan Kaapon kanssa kokoomakehässä. Yksilöön Marianne ehti juuri ja juuri viemään Kertun, minä jälleen Kaapon kanssa kehässä, kilpailuluokassa minä vein Kertun ja isä vei Kaapon. Molemmat saivat ERInomaiset ja pääsivät jopa jatkoon valioluokassa, mutta jäivät ilman sijoitusta. Kaapo oli 6 parhaan valiouroksen joukossa ja Kerttu 5 parhaan valionartun joukossa. Ystävien koirat kuitenkin pärjäsivät, Esko oli ROP ja Hannan Dara PN3, Saaristen tytöt pärjäsivät upeasti; Nana VSP, Nila PN2 ja Nella SERT ja FI MVA :) 

Seuraavana aamuna suunnattiin Turkuun koiranäyttelyyn. Kaapo sijoittui isossa valioluokassa ERI2, SA ja lopulta PU4. Kaapon veli Paavo voitti urokset. CACIB meni jälleen yhden päästä (prkl) :DD Kerttu oli valioluokan ERI4, SA. Kaapo ja Kerttu osallistuivat molemmat Flat Powerin kasvattajaluokkaan joka oli upeasti koko päivän kaunein kasvattajaryhmä!

BIS1 kasvattajaryhmä

Kaapo PU4

Nyt ollaan jo takaisin Kuopiossa.. viikko "levätään" ja sitten suuntana Seinäjoki KV, jonne onkin ilmoitettuna vain Kerttu..


sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Hertta AVO1 ja kuulumisia

Blogin päivittelyt on vähän jääneet, kun oma tietokone lähti huoltoon ja tässä Sonjan vanhassa koneessa kestää aina 10minuuttia avata yksi sivu ;D Mut jospa nyt sunnuntai illan ratoksi jaksaisi hetken odottaakkin. Ja varsinkin kun on päivitettävää!

Tänään oltiin TOKOkokeessa täällä Kuopiossa. Ensimmäistä kertaa (ja viimeistä :D) kilpailimme avoimessa luokassa, josta Hertta tokoilikin itselleen hienosti AVO1 tuloksen. Pisteitä kertyi 175 ja sijoitus oli 6/12. Huono tuuri liikkeestä maahanmenossa kun pressu lepatti ja Hertta pelästyi, mutta tuollekkaan en olisi itse voinut mitään siinä tilanteessa... :(

Paikallamakuu 10 (ei huomautettavaa)
Seuraaminen 9 (väljeni taas oikeelle käännöksissä)
Liikkeestä maahanmeno 5 (kehän laidalla oli pressu paikallamakuun näkösuojaa varten. tämän pressun vierestä tuli tämä jättöliike. ja just kun mentiin siinä kohdalla ja tuli antaa käsky, pressu lepatti ja rapisi tuulenpuuskasta niin että Hertta säikähti sitä, kaksoiskäsky maahanmenoon ja koira pelästy niin että tärisi kun tulin takasin vierelle.)
Luoksetulo 9 (hyvä stoppi Hertalle, vino perusasento)
Liikkeestä seisominen 10 (ok)
Nouto 10 (pientä hyökkäystä meinasi tehdä kapulalle mutta jarrutti onneksi ajoissa)
Kauko-ohjaus 9 (vaihdot muuten ok, mut vikaan vaihtoon meni hitaasti maahan)
Estehyppy 7 (kaksoiskäsky hyppyyn, vino perusasento)
Kokonaisvaikutelma 9 (vire oli ihan ok. vähän paremmin olisi voinut keskittyä, mutta teki kuitenkin kaikki liikkeet mitä pitikin. itseä jäi ärsyttämään eniten liikkeestä maahanmeno ja hypyn kaksoiskäsky. lähes joka kokeessa joutunut antamaan kaksoiskäskyn hyppyyn, mur.)

tuloksena siis AVO1, 175pistettä ja sijoitus 6/12. Nyt on aika suunnata kohti uusia haasteita.. ;)

Lähiviikkojen aikana ollaan myös mejäilty Hertan kanssa. Metelle tehtiin lyhyt jälki myös. Olimme syyskyyn puolivälissä Hertan ja Meten kasvattajan järjestämässä MEJÄ-koulutuksessa Marttilassa. Saimme sinne ulkopuolisen kokeneen kouluttajan: koirakoulu Gironin Lauran. Aloitimme teorialla, jonka jälkeen ne saivat tuorejäljet ketkä halusivat. Me emme päässeet seuraavana päivänä, joten meille tehtiin tuorejälki. Laura opasti yksityiskohtaisesti jäljen tekemisessä ja tuli mukaan auttamaan kun koira pääsi jälkeä suorittamaan. Hertta meni elämänsä ensimmäisen jäljen varovaisesti ja vähän pelätenkin, välillä sai rohkaista menemään eteenpäin. Jälki kuitenkin edettiin alusta loppuun asti ja lopussa Hertta jopa innostui päässä olevasta sorkasta :) Päivä oli supermukava ja seura oli mitä mainiointa! Kiitos kaikille asianosaisille. Jossakin välissä saatiin Sannan kanssa myös räpsästyä Mette-Maarirista uusi kuva:

Mette 4kk

Tein Hertalle viime viikonloppuna uuden jäljen, jonka annoin vanhentua reilu 12h. Metelle tein myös lyhyen n. 20m jäljen, jonka päässä olli nakinpalasia. Hertta suoritti jälkeä melko samalla tavoin kuin ensimmäiselläkin kerralla, ehkä hieman rohkeammin, joten ehkä me tästä vielä yritetään itsellemme uutta lajia saada ;) Mette meni jäljen hitaasti nenä maassa, mutta ei sit syönyt nakkeja (nirso kun on) :D

Vähän kuvasaastetta syksyltä ;)

Mette 4,5kk

Mette ja pallo :D





Hertta <3