tiistai 23. marraskuuta 2010

Lunta tulvillaan on raikas talvisää...

Ihanaa, vihdoin satoi lunta! Ihanan valoisaa iltaisin ja metsässä voi mennä vaikka illalla kymmenen aikaan koirien kanssa ja silti näkee eteensä! Koirat on puhtaita ja kuivia sisälle tullessa..mii laik =) ja koiratkin tykkää!

Kerttu on nyt vajaa viikon syönyt BARF ruokaa. Ensiksi ajattelin että kauhean vaivalloista ja kallista mutta oikeestaan nyt kun olen laskeskellut ei tuo paljoa kalliimmaksi tule kun kuivaruokakaan. Vaivaa se kyllä vaatii ja hieman suunnitelmia. Laitan tänne ylös Kepan ruokamääriä yms itseäkin varten =) Viikosta on vielä vaikea sanoa mutta näillä näkymin näyttäisi että kyseinen ruoka sopisi Kertulle hyvin. Tuntuu maistuvan ja vatsa toimii. Korvatkaan eivät punoita eikä tassut.

Kerttu syö tällä hetkellä seuraavia ruokia:


1-2 krt/vk kalaa
1-2 krt/kk sydäntä
1-2 krt/vk sisäelimiä (maksaa, munuaista, kivipiiraa)
1 krt/pvä lihaisia luita n. 60% päivän kokonaisruokamäärästä
lopuilla aterioilla lihaa ja kasvissosetta


                                    Broilerin siipiä


                                       Siivet on Kertun herkkua :)


Kanakasvismix, jauhettu lohi, jauhettu kalkkuna, broilerin sydän, broilerin kivipiira, broilerin siivet sekä itsetekemiä muutamaakin erilaista kasvismössöä, mitkä sisältävät vaihtelevasti salaattia, kurkkua, kesäkurpitsaa, parsaa, banaania, porkkanaa, marjoja, ananasta, kaalia jne.

Edellämainittujen lisäksi:
-Merilevää (2 viikon varoaika) , C-vitamiinia, B-vitamiinia, pellavarouhetta ja jotain öljyä (pellavaöljy, lohiöljy, oliiviöljy), maitohappobakteeria (toistaiseksi), piimää tai raejuustoa
-Lisäksi se saa välillä 1-2 raakaa kananmunaa kuorineen.. namnam =D

Näitä lisäksi..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti