perjantai 15. heinäkuuta 2016

Wildomar's päivä

9.7.2016 järjestettiin jälleen kerran Wildomar's -päivä, myös Wildomar's Fun Day:nä tunnettu. Osallistuimme päivään Meten, Hertan ja Kertun kanssa. Kertulla oli juoksu, niin Kerttu on luonani monta viikkoa ja siksi myös Kerttu oli mukana menossa. Tänä vuonna emme jääneet illanviettoon, monestakin eri syystä mm. Mariannen koira Julia oli hoidossa meillä, ja se oli päivän ajan vanhemmillani, Kertun kanssa on aina hieman hankala yöpyä kun se ei juurikaan tule toisten tyttökoirien kanssa toimeen ja ruokien kuljetus on hankalaa kun se syö raakaa.

Oli mukava nähdä niin vanhoja tuttuja kuin aivan uusia kasvoja W-tiimissä. En ala luettelemaan kaikkia paikalla olijoita, koska niitä oli niin paljon. Vietimme kuitenkin erittäin mukavan ja lämpimän päivän.
 
Wildomar's päivän ohjelmaan kuului Wildomar's show, sen jälkeen nyyttärihenkistä ruokailua sekä Vuoden KEPO- kilpailu (kennelpoika), johon osallistui kaikki miespuoleiset tiimiläiset. Kilpailuun kuului tietovisa, esineiden tunnistus ja ruokanappuloiden arviointi (n.200g) sekä kevythäkin kasaus ja purku. KEPO kisa oli hauskaa seurattavaa :D Sen jälkeen oli rotumääritelmän tulkintaa eli Sanna kertoi meille tarkemmin rotumääritelmästä. Kaikissa väleissä oli aikaa kuulumisten vaihtoon :)















Wildomar's Show, johon tuomariksi oli kutsuttu Hanna Nyman, kennel Finemoon(cockerspanielit).
Nuorten narttujen luokassa esitin Meten tyttären Kaisan, joka voitti luokan ja oli lopulta BIS-7.
Aikuisten narttujen luokassa oli molemmat tyttöni Mette ja Hertta, joten Nana tuli avuksi esittämään Metteä. Hertta ei sijoittunut luokassa, mutta Mette voitti luokan ja oli lopulta BIS -6.
Narttujen veteraaniluokassa esitin Hertan äidin Vilman, joka ei sijoittunut luokassa. Vilma on jo 12 vuotias ja aivan ihana mummu <3
Kerttu mummukin pääsi turistiluokkaan, jossa kilpailee kaikki muut kuin Wildomar's kasvatit tai yhteisomistuskoirat. Kerttu voitti turistiluokan. Turistit eivät osallistu enää BIS kisaan.

Kerttu turistien 1.

Kaisa nuorten narttujen 1.







































Mette & Nana aikuisten 1. (ja Plättä & Jenni 2.)

Kevään ja alkukesän näyttelykuulumiset

Päivitän näyttelyuutiset päinvastaisessa järjestyksessä eli aloitetaan kesäkuun näyttelyistä ja edetään maaliskuun Jämijärven näyttelyyn.

Kesäkuussa oli vuorossa erikoisnäyttelyt. Suomen Sileäkarvaiset Noutajat Ry:n näyttely sekä Sprigerspanieleiden Club Show, joka järjestettiin epävirallisena näyttelynä tänä vuonna. Mette menestyi hienosti ollen lopulta PN3. Kerttu yllättikin sitten meidät kaikki - olemalla Flattierkkarin BIS -veteraani!! lisäksi myös PN4, huimasta joukosta. Pelkästään veteraaneja näyttelyyn oli ilmoitettu 30kpl (12u, 18n) ja kokonaisuudessaan sileäkarvaisia oli 155 koiraa.
Olemme niin ylpeitä Kertusta, joka jaksaa velä yli 10 vuotiaanakin porhaltaa täysiä kehässä ja antaa kaikkensa <3

11.6.2016 Suomen Sileäkarvaisten noutajien erikoisnäyttely, Kouvola
tuomari: Jane Calverley, Iso-Britannia

Kerttu VET-ERI, VEK1, SA, PN4, ROP-VET, BIS-VET

"10 years. A bigger bitch but still feminine. Good front and rear angulations. Feet ok. Lovely level topline, hold on move. Move with reach and drive. Very stylish for an age."

kuva Kikka Koljonen

kuva Marianne Forsell












































11.6.2016 Springerspanieleiden Club Show, Sastamala
tuomari: Justyna Kaminska

Isla JUN-4
Mette KÄY1, PN3

Meten arvostelu:
"4 years. Beautiful type. Excellent head with very good eye. Very good topline. Excellent bones, deep in body. Excellent angulation. Excellent movement & condition & presentation."


Toukokuussa olimme Mynämäellä rankkasateiden seassa näyttelyssä. Vettä tuli ihan järkyttävästi! Mutta hauskaa oli ja menestyskin oli ihan mukava asia. Minulta näyttelyssä oli Mette ja Isla. Lisäksi paikalle oli ilmoitettu runsaasti Wildomar's koiria, mm. Meten pentu Latte. Loppukuusta Marianne suuntasi Kaapon kanssa Järvenpään näyttelyyn, minun ollessa ystäväni polttareissa samana päivänä.
Kiitos Marianne!

15.5.2016 Mynämäki KR
tuomari: Riitta Niemelä

Isla JUN-ERI, JUK3
Mette VAL-ERI, VAK1, SA, PN2

Meten arvostelu
"Erinomainen tyyppi. Hyvät mittasuhteet. Hieman raskas edestä. Hyvä pään pituus. Riittävät kulmakaaret. Kaunis kaulan kaari. Selässä hieman pehmeyttä. Hyvä eturinta. Vankka runko. Erinomainen luusto ja hyvät käpälät. Varsin tasapainoiset kulmaukset. Hyvä turkinlaatu. Liikkuu vaivattomasti, joskin tänään antaa hieman raskaan vaikutelman. Miellyttävä käytös."

Mette 4 years old
 


















28.5.2016 Järvenpää KR
tuomari: Tina Peixoto, Portugali

Kaapo VET-ERI, VEK1, SA, PU4, ROP-vet



 













Huhtikuussa pyörähdimme Lahti Kv:ssa Kaapon ja Meten kanssa. Ja samassa kuussa vain päivä Kertun 10v. syntymäpäivän jälkeen suuntasimme volkkarin nokan kohti Ruoveden ryhmänäyttelyä. Olin ilmoittanut näyttelyyn Meten ja pentunsa Islan. Matkaseurana oli Rauni & Simo parsoni. Paikalla oli myös Islan sisko Kaisa ja Saijan Terry & Tyyne. Flattikehällä tapasimme myös ystävämme Heidin, Hilman ja Kaapon pennun Diwan.


24.4.2016 Ruovesi RN
tuomari: Juha Putkonen

Isla JUN-ERI, JUK2, SA
Mette VAL-ERI, VAK1, SA, PN2

Meten arvostelu:
"Hyvä koko. Nartuksi hyvät mittasuhteet. Vahva narttumainen, pitkä pää. Hyvät korvat. Silmät voisivat olla tummemmat. Huulipussia ja löysää kaulanalusnahkaa. Hyvä rintakehä. Pitkä lanneosa. Tasapainoiset kulmaukset. Erinomainen karva. Hyvä lantio ja hännän asento. Kevyt joustava liike."


Isla 1 years old



















2.4.2016 Lahti KV
tuomari: Domenico fi Matteo, Italia (sprinkut)
tuomari: Tarja Löfman (flatit)

Mette VAL-ERI, VAK3, SA
Kaapo VET-ERI, VEK1, SA, VSP-VET

Meten arvostelu:
"4 years. Nice springer expression. Little long in body. Good head and neck. Well angulated. Good coat and feey. Move well."


 Näyttelyvuosi alkoi maaliskuussa Jämijärven ryhmänäyttelyllä, jonne suuntasimme Kertun kanssa. Jämijärven pikkuiseen ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu paljon hienoja flatteja. Kerttu hienosti ROP-vet ja vielä loppukisassa BIS-2 veteraani! Alkaa mummelissa jo hieman ikä painaa mutta ihmekkös tuo kun on jo 10v.


19.3.2016 Jämijärvi RN
tuomari: Tarja Hovila
bis vetskutuomari: Paula Heikkinen-Lehkonen

Kerttu VET-ERI, VEK1, SA, PN4, ROP-vet, BIS2-vet

"Erittäin kaunis, feminiininen veteraani narttu. Erinomaisessa kunnossa. Erinomaista tyyppiä. Oikeat mittasuhteet. Kaunismuotoinen, feminiininen pää. Viehättävä ilme. Oikea-asentoiset raajat. Erinomainen runko. Hyvä eturinta ja luusto. Hyvä turkki. Liikkuu hyvällä, vetävällä askeleella, erinomainen ryhti. Miellyttävä luonne ja esiintyy kauniisti."





















 

 

maanantai 2. toukokuuta 2016

Kerttu 10 years old!



KERTTU 10 YEARS 23.4.2016!

C.I.B. C.I.E. FI, EE, LV MVA, EE VMVA, EEJV-07, PMV-09, BALTV-09,
BALTV-13, EEV-14, EEVV-14, HeVV-15, VV-15 TK2
Flat Power Criminal Hearts 

Kuningatar-Kerttu vietti syntymäpäivänsä yhdessä lempipaikassaan, mökillä, järven rannalla. Olen niin kiitollinen siitä mitä kaikkea olemme saaneet kokea näiden 10 vuoden aikana. Kertulle toivomme syntymäpäivälahjaksi vielä monia vetreitä veteraanivuosia lisää <3

Kiitokset Mariannelle, joka taiteili Kertusta tämän upean koosteen 10v. synttäreiden kunniaksi. Kollaasissa on kuvia jokaiselta vuodelta, sekä isoimmissa kuvissa muutama oma suosikki.

-Senni-




lauantai 19. maaliskuuta 2016

Kaapo 8 vuotta!

Niin se vaan aika kuluu ja Kaapokin siirtyi veteraani-ikään 14.1.2016. Nyt meidän perheen molemmat flatit on veteraaneja, niin hassua.. :)

ONNEA KAAPO 8 VUOTTA 14.1.2016


 

lauantai 12. joulukuuta 2015

Kuulumisia

Blogin päivittämisestä on vierähtänyt jo aikaa.. tarkemmin ottaen lähes puoli vuotta! Haluaisin kuitenkin edelleen päivitellä tänne asioita meidän elämästä :) Joten nyt yritän ryhdistäytyä ja kirjoitan puolen vuoden kuulumisen samalla kertaa. Nyt on hyvää aikaa kun muut bilettävät ystävien tupareissa ja minä sairastan kotona..

Aloitetaan uusimmasta vanhimpaan:

Viikko sitten olimme Messukeskuksen näyttelyssä Kertun ja Meten kanssa. Kerttu oli ilmoitettu molemmille päiville ja Mette sunnuntaille. Jälleen kerran sunnuntaina kehät osuivat samaan aikaan, mutta onneksi Sanna lupautui esittämään Meten :) Viikonloppu oli kokonaisuudessaan tulosten osalta loistava. Alla olevat tulokset puhukoot puolestaan:

5.12.2015 Helsinki Winner Show, Helsinki
tuomari: Garry Dryburgh, Australia


Kerttu VET-ERI, VEK1, SA, PN4, ROP-VET => HeVW-15 (Helsinki Veteran Winner 2015)

"Very good breed type. Would prefer little less throat. Good bone nad body. Powerful hindquaters. Nice easy movement."



















6.12.2015 Finnish Winner Show, Helsinki
tuomari: Bertil Lundgren, Ruotsi (flatit), Frank Whyte, Iso-Britannia (enkut)

Mette KÄY-ERI, KÄK2, SA

"Head with good scull & depth of foreface. Nice xxx between the eyes. Good lenght of neck, like her overall nice shape. Moves freely with good front action, just prefer her hocks to be a little more let down nd width in her rear action. Presented in good coat & condition."

Kerttu VET-ERI, VEK1, SA, ROP-VET => VW-15 (Finnish Veteran Winner 2015)

"Stor tik. Lång i kroppen. Långt vackert huvud. Fin hals och överlinje. Välvinklad välkroppad. Rör sig med härlig steglängd och drive vid i fronten. Bra benstomme och päls."


VSP-vet, VV-15 Aki-veli ja ROP-vet, VV-15 Kerttu


































Vuoden veteraani II - Flat Power Criminal Intent "LEO" palkitsemistilaisuus


Sunnuntaina illalla oli luvassa viikonlopun surullisin hetki. Syyskuun alussa Kertun rakas veli "Leo" Ch.Flat Power Criminal Intent kuoli traagisesti ja äkillisesti. Leo eli elämäänsä täysillä loppuun saakka, ja kilpaili Suomen huipulla koiranäyttelyissä. Vaikka Leo poistui keskuudestamme kesken kilpailukauden, saavutti se kaikkien rotujen veteraanikilpailussa Vuoden Veteraani II palkinnon. Toivoimme kaikki että olisimme saaneet joulukuussa juhlistaa ja iloita tätä palkintoa yhdessä Leon kanssa, mutta kohtalo päätti toisin. Leon palkitsemistilaisuus Messukeskuksessa oli näyttävä ja koskettava monella tapaa ja koko yleisö itki kanssamme. Marianne nouti Leon viimeisen palkinnon Kertun, kasvattaja-Anun ja Kati (Leon emän omistaja) kanssa. Kertulla oli kunniatehtävä olla Mariannen tukena ja edustamassa upeaa veljeään <3 Kerttu kantoi Leon kuvaa, jossa luki "Forever in our hearts, LEO".

Olen kiitollinen siitä että sain tuntea Leon hyvin ja sain seurata sen upeaa elämää ihan pikku pennusta loppuun asti. Koira täynnä elämäniloa ja rakkautta kaikkia kohtaan. Etenkin Mariannen ja Leon yhteinen taival oli niin hienoa katsottavaa. Kiitos Leo kaikesta <3 Lepää rauhassa <3






















20.11.2015 Jyväskylä INT Show
tuomari: Kirsi Nieminen

Kerttu VET-ERI, VEK1, SA, PN4, ROP-VET

"9,5v upeassa kunnossa oleva veteraani. Voimakas, mutta silti feminiininen pää. Erinomainen ylälinja. Olkavarret saisivat olla viistommat. Tilava runko. Erinomaiset takakulmaukset ja hyvät matalat kintereet. Hyvä karva. Tehokkaat maatavoittavat liikkeet. Esiintyy erinomaisesti." 

21.11.2015 Jyväskylä INT Show
tuomari: Gunter Wonisch, Itävalta

Kerttu VET-ERI, VEK2

"Strongly built female. Enough feminine head. Excellent forechest & chest. Nice topline specially with this age. Good bones. Excellent coat texture. Movement ok for age."




31.10.2015 Match Show, Klaukkala
 koiria ilmoitettu 157kpl

Isla sinisten pentujen 1, BIS-2 

BIS-2 Isla. Kuva S.Timonen

Isla almost 8 months

 
10.10.2015 Suomen Noutajakoirajärjestön Päänäyttely, Hyvinkää
tuomari: Stein Feragen, Norja

Kerttu VET-ERI
Kaapo VAL-ERI, SA
 
 "arvostelut kateissa"



3.10.2015 Hämeenlinna Group Show
tuomari: Tarja Hovila (rotu), Helina Simberg, Viro (bis-vet)

 Kerttu VET-ERI, VEK1, SA, PN1, ROP-vet, ROP, BIS2-vet

"Erinomaisessa kunnossa esitetty korkealuokkainen veteraani narttu. Erinomaista tyyppiä, oikeat mittasuhteet. Kaunismuotoinen nartun pää, miellyttävä ilme. Tasapainoisesi kulmautunut. Erinomainen runko. Kaunis karvapeite. Liikkuu kauniilla vetävällä askeleella kantaen itsensä kauniisti."


 





























19.7.2015 Hertta 6 vuotta <3 Onnea muru!



 

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kaapon pennut 5,5 viikkoa

Kävimme Mariannen kanssa katsomassa taas Kaapon ja Seelan pentuja Riitan ja Vivecan luona. Pikkuiset olivat kasvaneet ihan valtavasti ja olivat jo isoja poikia ja tyttöjä. Ihana oli taas nähdä näitä pieniä mustuaisia. Viimeksihän kävin katsomassa niitä kun olivat 2,5 viikkoa. Nyt otimme jo seisomakuvia ja kovin on tasaista sakkia :) Onneksi ei tarvitse olla valitsemassa parasta poikaa yhdeksän joukosta :D! Sen verran tasaisia olivat. Pojista vaaleansininen oli minun suosikkini :) Galleriassa on lisää kuvia pikkuisista mutta tässä myös muutama :)

Viikon päästä menemme uudestaan katsomaan pentuja Heidin kanssa ;)



harmaanauhainen poika

 




vaaleansininauhainen poika
oranssinauhainen poika

punanauhainen tyttö