maanantai 20. huhtikuuta 2015

Metten pennut jo 3 viikkoa

Pennut kasvavat hurjaa vauhtia. Mette on ihan superhyvä mami ja huolehtii pennuista hyvin <3 Olen käynyt katsomassa pentuja kolmesti. Silloin kun syntyivät, viikon ikäisinä ja nyt kolmen viikon ikäisinä. Kaikilla on jo silmät auki ja ensimmäiset seisomakuvatkin on jo otettu. Koko sakki vaikuttaa erittäin tasaselta ja on siellä muutama oikein lupaavan oloinenkin yksilö kehittymässä. Kuvia on otettu paljon ja pikkuiset taapertaa jo kovaa vauhtia. 

Lapsoset ovat saaneet myös "pentunimet" ja he ovat tässä esiteltynä kuvien kera. 

Pojat Qliff, Qarl, Quinn

Tytöt: Qunda, Qarina, Qati, Qina

Tytöt: Qara, Qasandra, Qira, Qailyn

Vaikka blogi ei päivity usein, niin kuvagalleria päivittyy vähintään viikon välein ja sinne pääsee
klikkaamalla tästä:


Kuvagalleriasta löytyy tosiaan kaikista pää- ja seisomakuvat 3 viikon iässä ja lisäksi muitakin räpsittyjä kuvia. Pennuista osa on varattuja, mutta sekä poika- että tyttöpentuja on vielä vapaana niin harrastaviin koteihin kuin myös rakkaiksi lemmikeiksi :) Tässä muutamia otoksia sunnuntailta, pennut näissä 3 viikkoa 2 päivää vanhoja.

Qati


Qina     

Qliff









tiistai 31. maaliskuuta 2015

Lahti kv ja Turku kv

Piipahdimme kahtena peräkkäisenä viikonloppuna maaliskuussa. 21.3. oli Lahti KV jonne menimme Heidin, Maisan ja Kaapon kanssa. Sieltä ei kummosempaa menestystä. Kaapolle valioluokasta ERI2, SA ja lopulta PU4. Viime viikonloppuna ajoin rankan ja univelallisen viikon päätteeksi Turkuun Kaapon kanssa. Sieltä palasimmekin mukavin tuloksin. Kaapo voitti valiourokset ja lopulta kaikki urokset. Kaunis Kertun veljen Leon tytär Huntstars Tiffany oli ROP.


21.3.2015 Lahti KV
tuomari: Benny Blid von Schedvin, Ruotsi

Kaapo VAL ERI2, SA, PU4

© Marko Nikkonen
 





















29.3.2015 Turku KV
tuomari: Brett Thompson, Australia

Kaapo VAL ERI1, SA, PU1, VSP, CACIB

"Strong dog of very good breed type. Beautiful head & expression with correctly set dark eyes. Very good neck. Well laid shoulder would like more lenght in upperarm. Very good topline, tailset, croup with good hindquaters. Moved very well in profile, would like to see clearer coming & going."


©Markku Kastepohja

















©Markku Kastepohja























PUPPYPLANS!! PENTUSUUNNITELMIA!!

Loppuun vielä lisää pentu-uutisia, tällä kertaa mustia sellaisia <3 Kaapolle on tulossa pentue kennel Morriniin kauniin Seela (Toffedreams Rainmaker) nartun kanssa. Seela on ultrattu kantavaksi ja pentujen pitäisi syntyä huhtikuussa viikolla 17.

Lisätiedot pentueestä ja pentutiedustelut:

kennel Morrini, Riitta Niemelä
http://www.morrini.net/puppies.html

Ch. Toffedreams Rainmaker "Seela" ©Riitta Niemelä

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Pennut ovat syntyneet!



Wildomar's Q-pentue on syntynyt 27.3.2015
3 urosta & 8 (+1) narttua 

Lordsett No Mercy For Bimbik's - Ch. Wildomar's Midnight Serenade


Meten ja Nixonin pennut syntyivät 27.3.2015. Pentueeseen syntyi 12 pentua: 3 urosta ja 9 narttua. Valitettavasti 28.3. menetimme yhden narttupennun, joka oli hyvin pieni syntyessään, vain 128g. Mette ja muut pennut voivat hyvin <3 Mette hoitaa pentuja erittäin hyvin ja pennut ovat tyytyväisiä. Olin itse mukana synnytyksessä ja olen aivan rakastunut näihin kaikkiin pikkuisiin. Ei ihme että Meten masu oli niin iso kun pentuja oli noin valtava määrä. Tässä muutamia kuvia pikkuisista:




Lisää kuvia löytyy galleriastamme, jonka linkki blogin oikeassa laidassa.

Mikäli kiinnostuit yhdistelmästä, pentutiedustelut:

Kennel Wildomar's / Sanna Kavén
puh. 044 363 4243
sanna.kaven@gmail.com


keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

masun kasvatusta


Meten masu kasvaa hurjaa vauhtia. Ei taida olla ihan mikään pikkupentue tulossa ;) Vk7 nyt menossa ja aika tuskaselta Mette jo vaikuttaa. Masu ilmeisesti painaa jo aika paljon ja ollaankin eilisestä alkaen tehty vaan ihan lyhyitä kävelylenkkejä. Toki pidemmät lenkit jätettiin jo pois reilusti yli viikko sitten. Paino on noussut aika tasaseen 1kg viikossa nyt puolivälin jälkeen ja ympärysmitta on kasvanut 5cm viikossa. Tämän viikon lopulla Mette lähtee Sannalle ja sitten ei olekkaan enää kuin viikko synnytykseen. Hui.
Oli tarkoitus otella viikottain kuvia ja laittaa niitä sitten tänne, mutta en ole ehtinyt työkiireiltä. Kuvat olen sentään ottanut. Laitan nyt tähän alle kuvia eri viikoilta :) Teen vielä galleriaan albumin, johon tulee myös kuvia.

Viikko 7




Viikko 6



Viikko 5


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Pentusuunnitelmia

Metelle on tulossa pentuja Wildomar's kenneliin Auraan <3 Pennut syntyvät maaliskuun lopulla.
 

Kennel Wildomar's
Englanninspringerspanielin pentuja odotetaan hyväluonteisista, terveistä vanhemmista.
Tiedustelut: alla olevassa kuvassa olevasta numerosta tai sähköpostista. 
























Mette <3 Nixon

ISÄ: 
 
Lordsett No Mercy for Bimbik's "Nixon"


Nixon 11 kk. kuva Katrin Juurak


















Lonkat A/A (index 107) 
Kyynärpäät 0/0
Silmät: ok 12/2014
DNA fucosidosis & GPRA cord1 VAPAA

4xROP-pentu, BIS-pentu, ROP Juniori, 2xjun-sert, 2xROP, RYP-III
SPA1 (taipumuskoe hyväksytty)


Lisää kuvia ja tietoa Nixonista löytyy täältä http://www.bimbiks.com/dogs/nixon/Nixon.htm

EMÄ:

FI&EE MVA EE&LT JMVA TLNJW-13
Wildomar's Midnight Serenade "Mette"



Mette 2,5v



















 Lonkat A/A (index 111)
Silmät ok6/2013
DNA fucosidosis & GPRA cord1 VAPAA


 Suomen ja Eestin Muotovalio
Liettuan ja Eestin Juniorimuotovalio
SPA1 (taipumuskoe hyväksytty)



Lisää kuvia ja tietoa Metestä löytyy täältä http://www.elisanet.fi/criminalhearts/mette.htm
ja täältä http://intensedesire.kuvat.fi/kuvat/Omat+koirat+-+My+dogs/Wildomars+Midnight+Serenade+-+METTE/



perjantai 27. helmikuuta 2015

CoC ja VoV 2015


Tänä vuonna sain tulla Leon ja Mariannen vieraaksi CoC ja VoV gaalaan. Champion of Champions ja Veteran of Veterans gaala on vuosittain järjestettävä kutsuvierasgaala edellisvuoden menestyneimmille koirille. Se on illallisjuhla, jossa juhlistetaan edellisvuoden tuloksia iltapuvuissa, syödään hyvää ruokaa ja nautitaan hyvästä seurasta. Illallisgaalan pääohjelma on kuitenkin kilpailu, jossa on kaksi sarjaa. VoV veteraani-ikäisille koirille ja CoC muun ikäisille koirille. Lavalle tullaan pareittain ja aina toinen koirista tippuu ja toinen jatkaa seuraavalle kierrokselle. Tätä jatketaan niin pitkään kunnes jäljellä on enää 2 koiraa, jotka kilpailevat finaalissa keskenään. Ilta oli ihan uskomatn. Oli paljon tuttuja koiria, joista jotkut tippuivat ja toiset jatkoivat.
Meidän ilta päättyikin parhaalla mahdollisella tavalla kun Leo saavutti tiensä finaaliin pudottaen koiria pois kilpailusta kierros toisensa jälkeen! Ennen finaalia oli ruokailu ja otettiin kuvia yms.





Huikeaa finaalia saatiinkin jännittää ihan iltamyöhään asti. Usko Leon voittoon oli kuitenkin kova! Finaali oli ihan uskomaton; itkettiin, naurettiin, huudettiin, kannustettiin ja ihasteltiin parrasvaloissa juoksevaa Leoa, joka todella otti lavan haltuunsa. Kylmät väreet menevät edelleen kun ajattelenkin iltaa.. Lopulta hieno finaali päättyi tuomari Barbara Mullerin valitessessa Veteran of Veterans 2015 voittajaksi LEON!

Veteran of Veterans vuosimallia 2015: Flat Power Criminal Intent!


Alkuvuoden näyttelytuloksia

Blogin kirjoittaminen on hieman jäänyt, joten nyt uutisia takautuvasti. Vuoden korkkasimme perinteisesti Kajaani KV:lla ja Turku KV:lla. Kajaaniin oli ilmoitettu Kerttu ja Turkuun Kerttu ja Kaapo. Kaapon kanssa oli tälle vuodelle tavoitteena CACIB Suomesta ja eiköhän se sitten heti ensimmäisestä mahdollisesta näyttelystä napsahtanut :)

10.1.2015 Kajaani KV
tuomari: Marja Talvitie

Kerttu VET ERI2

"Sivulta katsoen hyvin liikkuva. Erittäin hyvän tyyppinen. Aavistuksen pehmeä selkäinen tyttö. Kovin lyhyt pysty olkavarsi. Hyvät takakulmaukset. Hyvä karva."

25.1.2015 Turku KV
tuomari: Joakim Ohlsson, Ruotsi


Kaapo VAL ERI1, SA, PU2, CACIB
Kerttu VET ERI1, SA, PN3, VSP-VET

Kaapo. kuva Markku Kastepohja





















    




 vapaat suomennokset arvosteluista:

Kaapon arvostelu:
"7 vuotta. Erittäin mukava kokonaisuus. Korrekti maskuliininen pää ja ilme. Hyvänmalliset tummat silmät. Erinomainen kaula. Voisi olla hieman parempi etuosa. Hyvä rintakehä. Korrektit kulmaukset takana. Hieman suora olkavarsi. Lättä tassut.. Liikkuu hyvällä askelpituudella. Hyvin esitetty."

Kertun arvostelu:
"9 vuotta. Hyvin tasapainoinen kokonaisuus. Erinomainen feminiininen pää. Hyvin sijoittuneet korvat. Erinomainen kaula ja rintakehä. Hieman pitkä lanne. Tasapainoiset kulmaukset. Hyvä luusto. Hieman lättä tassut. Erinomaiset liikkeet. Maatavoittavat liikkeet sivulta. Hieman löysät etuliikkeet. Hyvä turkki."

Kerttu. kuva Markku Kastepohja