sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Oulu turnee

Meidän TEAM <3


















Loma oli ja meni, hurjat 7 päivää. Parempi se tietysti on kun ei mitään. Ennen lomaa oli tosiaan Heidi & tytöt kylässä ja siitä on edellisessä päivityksessä höpisty tarkemmin :) Lomaa vietettiin missäpäs muuallakaan kun koiranäyttelyssä :D Eli to-pe yönä klo 01.00 pakattiin Mariannen kanssa tavarat ja koirat(Lumo,Leo,Lahja,Mette,Kerttu) autoon ja suunnattiin vollen nokka kohti hyisen kylmää (:D) Oulua. Matkan puolivälissä jouduttiin hetkeksi odottelemaan kun joku rekka oli poikittain tiellä ja sen tavaravaunu oli kaatunut ojaan. Perille saavuttiin kuitenkin aikataulusta etuajassa eli yhdeksältä. Kehät alkoi vasta 11.30, joten odottelua oli luvassa. Oulussa olikin vähän kylmempi kun oltiin Mariannen kanssa osattu odottaa, niinpä me hytistiin kehän laidalla odotellen :D Karvaton Mette aloitti ollen ison junioriluokan (7narttua) 2 ERInomaisella. Mette sai myös SA:n. Suuresta ruotsalaisten osallistujamäärästä huolimatta Leo ja Kerttu voittivat urokset ja nartut. Leo oli ROP ja Kerttu VSP.

sisarukset <3

























12.7.2013 Oulu RN
tuomari: Rita Reyniers, Belgia (flatit), Siv Sandö, Norja (sprinkut)


Mette ERI2, SA

"Excellent type and size. Lovely head and expression. Very nice neck and good shoulders. Strong rear. Body in excellent condition. Good bone and feet. Very nice movements, when she decide to show them. Lovely temperament."

Kerttu ERI1, SA, PN1, VSP

"Almost 7 years. Excellent size, type and proportions. Good bite. Excellent forechest. Very deep brisket. Excellent croup and tailset. Nice hindquaters. Good coat. Well boned. Moves very well, infront not correct parallell."

Näyttelypaikalta suunnattiin kohti leirintäaluetta. Yövyttiin siis Nallikari Camping alueella, jossa meillä oli varattu mökki viikonlopuksi. Mökki oli reilun kokoinen ja mahduttiin sinne hyvin viiden koiran kanssa. Oli myös edullinen, joten jatkossakin hyvä majoituspaikka, jos Oulussa sellaista tarvitsee. Lauantaina jatkettiin näyttelyitä. Flatit ja sprinkut oli laitettu TÄYSIN eri puolille näyttelyaluetta ja tismalleen samaan aikaan, vaikka olin tehnyt aikataulutoiveen etteivät menisi päällekkäin TAI että olisivat edes lähekkäin. Kumpaakaan ei toteutettu, mutta selvittiin silti tästä hyvin. Mette oli taas junioriluokassa (5koiraa) ERI2, SA. Tuomari pohti pitkään ja totesi että 1 ja 2 ovat hyvin samantyyppisiä ja Metestä sanoi että on hieman matalampi kuin junioriluokan voittajanarttu. Sprinkkujen jatkuessa juoksin flattikehälle esittämään Mariannen Lumon joka oli käyttöluokan toinen ERIllä. Siitä taas juoksin vauhdilla sprinkkukehälle esittämään Metteä PN kehässä. Sillä aikaa Leo oli voittanut flateissä urokset!! Kerttu oli myös tuomarin mieleen ja edelle meni vain kaunis ruotsalainen narttu. Leo oli ROP ja jäimme ryhmäkehiin, joissa Leo sijoittui vielä RYP-2!

13.7.2013 Oulu KV
tuomarit: Viveca Lahokoski (flatit), Riitta Niemelä (sprinkut)


Mette ERI2, SA

















Mette ERI2, SA

"Vuoden ikäinen oikeat mittasuhteet omaava narttu. Feminiininen pää. Silmät saavat vielä tummua. Erinomainen ylälinja. Ikäisekseen hyvä eturinta ja rintakehä. Sopiva raajaluusto. Hyvin kulmautunut takaa, riittävästi kulmautunut myös edestä. Erinomainen turkin laatu. Hyvä vahva taka-askel, etuaskel saa vielä iän myötä tiivistyä. Miellyttävä käytös."

Kerttu ERI1, SA, PN2, VACA

"Erinomaista tyyppiä oleva elegantti narttu. Kookas olematta liian raskas. Kaunisilmeinen pää, hyvät päänlinjat. Hyvä vahva selkälinja. Erinomanen hännänkiinnitys.  Erinomainen eturinta ja täyteläinen rintakehä. Vahva luusto. Kaunis karvapeite. Erinomaiset takakulmaukset. Liikkuu yhdensuuntaisesti takaa ja erinomaisella sivuaskeleella. Miellyttävä kokonaisuus."

Kerttu PN2, VACA



















Ja taas sunnuntaina jatkettiin kolmannella näyttelyllä. Tänään mikään ei mennyt päällekkäin ja ehdimme rauhassa katsoa molemmat rodut. Väsymys alkoi jo selvästi painamaan päälle niin ihmisillä kuin koirillakin. Mette ei oikein jaksanut enää juosta, vaan peitsasi enkä meinannut saada sitä raville ollenkaan :( Mette siis ERI3 (/5). Kerttu taas ei jaksanut heiluttaa häntää, vaikka ei se kyllä ole oikein mikään päivä jaksanut nyt näissä näyttelyissä. Lumo oli käy ERI2 ja Leo ERI1, PU2. Kerppu oli VSP. Anca Giura oli kirjoittanut jälleen kauniin arvostelun Kertusta, joka lukee tässä hieman alempana.

14.7.2013 Oulu KV
tuomarit: Anca Giura, Romania (flatit), Viveca Lahokoski (sprinkut)

Mette ERI3

"Erinomaista tyyppiä oleva elegantti 1v ikäinen narttu. Hyvän muotoiset silmät, joiden tulee vielä tummua. Otsapenger saisi olla voimakkaampi. Kaunis kaula ja hyvin asettunut lapa. Mittasuhteilta hieman pitkärunkoinen. Niukka eturinta. Hyvänmuotoinen rintakehä, jonka tulee vielä täyttyä. Eturaajat voisivat olla suoremmat. Erittäin hyvät takakulmaukset. Liikkuu vielä hieman kapeasti takaa. Löysästi, mutta erinomaisella ulottuvuudella edestä. "

Mette ERI3


























Kerttu ERI1, SA, PN1, VSP, CACIB

"Impressive female, athletic, feminine and very elegant. Well balanced proportions between the well chiselled head and correct body. Good movement due to the correct angulation. "

Kerttu VSP, CACIB


















Oltiin tosi onnellisia Kertun VSP:stä niin päästiin lähtemään hyvissä ajoin kotimatkalle :) ISO kiitos Mariannelle Kertun handlaamisesta ja parhaimmasta matkaseurasta ikinä <3

Lauantaina meidän ollessa Oulussa, Heidi G. vei Kaapon Hyvinkään näyttelyyn. Kaapo oli ERI1, PU3. ISO KIITOS myös Heidi Kaapon handlaamisesta ja hoitamisesta koko lauantaipäivän ajan <3

Hyvinkää KR 13.7.2013-
tuomari: Anna Brancovic, Serbia


Kaapo ERI1, SA, PU3

"Good size and format. Strong bone, nice masculine head of good size and proportions. Nice neck, typical topline, just a bit soft neck. Good tailset and carriage. Well developed chest, just a bit short upper arm and loose elbows. Good hindquaters angulations. Free efficient movement."

kesäpäiviä ja treenaamista



Seuraa päivityksiä viime viikoilta :D Laitan nämä eri otsikoiden alle niin on helpompi itselläkin pysyä mukana, sillä taas on paljon kuvia ja videota yms.
Heidi ja Kira & Hilma olivat kylässä muutaman päivän Heinäkuun alussa :) Oli oikein mukavaa, treenailtiin ja syötiin ja katsottiin kauhuleffa ja käytiin jopa uimassa vaatteet päällä :D Treeneissä ollaan Hertan kanssa nyt alettu panostaa kaukoihin, ja ruutu on Hertalla parantunut ja vastaavasti sit taas tunnari on mennyt taaksepäin. Ollaan yritetty kaukoja tehdä joka päivä kotona 1-2 kertaa, joskus kolmekin (lähinnä ruualla).
Metten kanssa ollaan treenailtu viime aikoina lähinnä taipparihommia ja toko on jätetty sivummalle. Toki aina kun oon Hertan kanssa treenaamassa tokoa niin myös Mette pääsee tekemään, mutta ei mulla ole varsinaisesti sille mitään suunnitelmaa ikinä.
Hertan tunnariongelmasta sen verran että ei oo aikoihin tuonut väärää ja on minusta tehnyt hyvällä tavalla sitä aiemmin. Nenätyöskentelyä saisi olla enemmän, on yleensä ottanut heti oman kun osuu nenään eikä edes haistele muita läpi. Nyt kuitenki Heidin kanssa tehtiin Hertalle tunnaria. En oikeen tiedä mikä siinä meni vikaan(helle?läähätys?väsymys?), mutta ei nuuskinut kunnolla vaan toi väärän. Sen jälkeen tuonut väärää lähes joka kerta oli sitte helle tai ei (eli 3 kertaa ollaan sitä treenattu sen jälkeen). Oon yrittänyt helpottaa, mutta se ei enää nuuski niitä kunnolla vaan ottaa ekan mikä eteen tulee. Täytyy nyt TAAS helpottaa ja palata vanhaan eli oman piilotteluun nurmelle.
Muutamia kuvia treeneistä. Kaikki kuvat on ottanut Heidi.

Hertta treenaa ruutua

Mette harjoittelee seuraamista


Hertta seuraa <3

Vielä vähän videota Hertan ruutu & tunnari:





sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

kesäkuulumisia

Tässä kesällä meinaa unohtaa päivitellä blogia.. kotisivuja olen kuitenkin yrittänyt pitää ajan tasalla tuloksien kanssa. Nyt kuitenkin pientä päivitystä viime kuukauden tapahtumiin.

Mette oli hoidossa kasvattajalla 11.-18.6. Littua & Viro näyttelyturneen takia. Siellä Mette oli Liettuassa JUN-ERI1, VSP-JUN :) ja Virossa seuraavana päivänä ERI2, SA, PN4. Metu sai kunnian olla myös JH-koirana eräällä tytöllä, joka sijoittui lopulta Meten kanssa toiseksi nuoremmissa junior handlereissa.

kuva: Sanna Kavén

Mette kävi kasvattajan kanssa myös lonkkakuvissa ja silmätutkimuksissa. Silmät olivat terveet ja lonkatkin näyttivät hyviltä. Tulokset tulivat viikon kuluttua kuvista, ja lonkat lausuttiin kennelliitossa parhaiksi mahdollisiksi eli A/A!!

Tuusulan näyttelyssä käytiin 30.6. Kaapon, Kertun ja Meten kanssa. Meinasin jo jättää näyttelyn väliin kun aamulla heräsin kaverin häiden jälkeiseen olotilaan :D Mutta sitkeästi, vaikkakin kalpeana ja huonovointisena päätin lähteä näyttelyyn ja hyvä niin sillä flateissa Kaapo oli ROP ja Kerttu VSP! Upeaa :) Onneksi Riikka Jauhiaisella oli kamera, sillä olin unohtanut omani kotiin. Saatiin ikuistettua meidän koirien tuplavoitto <3 Kerran aiemminkin on ollut niin että Kepa on ollut ROP ja Kaapo VSP, olisko ollut Toijalassa 2011. Silloin ei tullut otettua kuvaa ja jälkikäteen harmitti ettei kuvaa saatu.
Mette oli ERI3. Kaapon kanssa jäätiin (edelleenkin handleri huonovointisena) ryhmiä odottelemaan ja odotus palkittiinkin, sillä Kaapo oli lopulta RYP-1!!

Tuusula KR 30.6.2013
tuomari (flatit): Luis Peixoto, Portugali
(sprinkut) Erna Britt-Nordin, Ruotsi
ryhmätuomari: Börge Svensson, Ruotsi  


Kerttu VSP & Kaapo ROP


Kaapo VAL ERI1, SA, PU1, ROP, RYP-1

"Excellent type with correct propotions. Very nice head. Excellent lenght of neck. Correct front. Level topline with correct tailset. Excellent back angulation. Excellent mover. Excellent temperament."

Kaapo RYP1


Kerttu VAL ERI1, SA, PN1, VSP

"Excellent type. Very nice head. Correct propotion. Correct lenght of neck. Correct front and back angulation. Level topline. Correct tailset. Excellent mover. Excellent temperament."

Mette JUN ERI3

"Lite långlinjerad med mycket fint huvud. Långa fina öronläder. Bra blick, nos och bett. Fin hals. Bra rygg.Annu lite grund i brusted. Aning rakslälld i överarmen. Bra vinklar bak. Bra rörelser. Fin pals. Trevlig temperament."


Kaapo ja palkinnot

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Karkku

Eilinen päivä vietetty Karkussa Springerspanieleiden erikoisnäyttelyssä. Oli oikein ihana ja aurinkoinen päivä huippuhyvässä seurassa :) Metelle tuloksena junioriluokasta 2. sijoitus erinomaisella ja SA:lla. Junnuluokka oli tosi iso (19 narttua), joten olen tosi tyytyväinen. Juniorit otti eri tuomari, kuin nartut muutoin, niin SA:n saaneet juniorinartut menivät vielä PN-kehää ennen tälle toiselle tuomarille, jotta hän voisi vahvistaa/olla vahvistamatta jo annetut SA:t. Tämä tuomari vahvistikin vain Meten SA:n ainoana juniorinarttuna. Mette pääsi siis PN kehään, muttei sijoittunut siellä. Hertta sai käyttöluokasta erinomaisen ja pääsi vielä 5 parhaan joukkoon jatkoon, mutta ei sijoittunut. Harmi ettei Hertasta ole kuvia, kun itse esitin sen ja en tajunnut pyytää ketään kuvaamaan :( Meten veli Maxi oli ROP-junnu ja BIS-junnu ja molempien meidän tyttöjen mummo Julia oli ROP-veteraani ja BIS2 veteraani!

Springerpspanielien erikoisnäyttely, Karkku
tuomarit: Edith Rose, John Hartley (juniorit)


Mette JUN ERI2, SA
+ osallistumisoikeus paras pää kilpailuun ja parhaat liikkeet kilpailuun

"Lovely & well proportioned bitch with beautiful head and neck. Good forearm. Good ribs. Well angulated behind. Moved with real drive."

Lisämaininta arvostelussa: "Luokkasijoitusjärjestyksen muutos: paremmat liikkeet kuin jun-luokkavoittajalla => SA vahvistettu. tuom. Edith Rose"



Hertta KÄY ERI

"Ultra feminine head. Super depth of body through out. Nice lay of shoulder. Strong hindquater. Standing on good bone and feet. Portrays a picture of femininity. Moved free with a long stride, just moving too close behind."





keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Paljon kuulumisia

Varoitan jo alkuun, saattaa tulla pitkä teksti kun on niin paljon kaikkea taas tapahtunut. Kerttu ja Hertta aloittivat juoksun 3 viikkoa sitten 9.5. "pahimpaan" mahdolliseen aikaan. Eli itse olin lähdössä kaverini polttareihin viikonlopuksi ja koirien piti mennä vanhemmilleni hoitoon. Kaapo ei tytöistä kovin paljoa piitannut  joten viikonloppu meni ihan hyvin, tosin keskenään niitä ei jätetty hetkeksikään valvomatta. Seuraavaksi viikoksi niiden piti myös jäädä hoitoon, sillä mulla oli töitä ja koulua lähes kellon ympäri. Keskiviikkona iskä lähtikin Kaapon kanssa kahdestaan mökille, joten noin viikon Kaapo raasu joutui kestämään hyvän tuoksusia tyttöjä kotonaan.. 

Yhtenä päivänä (en muista mikä päivä :D) me käytiin treenaamassa (ja kuvaamassa) tokohommia Mariannen kanssa ja siitä muutama kuva alla:

Hertta & metallinouto

Hertta seuraa

Mette seuraa


Mette seuraa

18.5. lauantaina piti olla MH-luonnekuvaus Hertalla, mutta juoksujen takia jouduttiin perumaan meijän osallistuminen. Ajattelin eka että oisin vaihtanu siihen jonkun tilalle mutta öö.. ainut vaihtoehto olis Kaapo ja sen kanssa en todellakaan halua mennä moiseen. Isä saa hoitaa ne. :D 
19.5. sunnuntaina lähdettiin kotimatkalle koko kolmikon kanssa (Hertta, Mette & Kerttu), ja matkan varrella käytiin pyörähtämässä kehässä spanieleiden kanssa Jämsässä. Jämsän kaikkien rotujen näyttelyssä tuomaroi Wim Wellens, Alankomaista, joka tykkäsikin meidän koirista :) Mette oli JUN ERI1, PN2 ja VARA-SERT ja Hertta VAL ERI1, PN4. Oikein tyytyväinen olen molempien tyttöjen sijoitukseen, nätisti esiintyivät. Tosin kuin minä sain tuomarilta palautetta ei-niin-hyvästä esittämisestä :D (Onneksi vein Meten vain PN-kehässä ja kasv.luokassa enkä yksilössä) Kasvattajaryhmä oli ROP. Koko potin keräsi kotiin Meten veli Maxi, valloittava nuorimies joka liiteli vielä ryhmässäkin sijalle RYP1!

Jämsä KR 19.5.2013
tuomari: Wim Wellens, Alankomaat

Mette JUN ERI1, SA, PN2, VARA-SERT

"Very typical bitch. Nice compact. Very good size and body proportions. Very feminine head, to be critical she could have slightly a little bit more stop. Very soft expression. Correct scissor bite. Excellent neck. Well sprung ribs and forechest. Correct angulations. Excellent coat and feathering. Very happy on the move with correct drive, sometimes a little bit inregular."

Mette PN2 ja VARA-SERT

Junioriluokan nartut

Hertta VAL ERI1, SA, PN4

"4 years. Very typical compact bitch. Lovely head. Soft expression. Scissor bite. Shoulders a bit forward. Good chet, well sprung ribs. Correct hind quaters. Nice silky coat. Could push more behind, a bit open in front. Nice temperament."

Hertta PN4

Sitten vielä itseasiassa vanhempia kuulumisia, eli Kaapo kävi silmätutkimuksissa 10.5. ja silmät olivat terveet. Niinpä Kennel Flatkissiin on suunnitteilla pentue Vilma (Flatkiss Certain Magic) <3 Kaapo (Flat Power Fly Caster) 

Nyt kuluvalla viikolla ollaan pelleilty kaikenlaista näiden kolmen koiran kanssa, joista kaksi on ihan omissa maailmoissaan juoksujen takia :D Paljon ollaan käyty uimassa ja lenkillä. Mettekin on vihdoin oppinut noutamaan vedestä, tosin kovin kauaksi hän ei uskalla mennä, sen huomasimme tänään ja dami jäi lillumaan keskelle jorpakkoa :D No onneksi oli KesäKerttu mukana ja sehän yhden ohjauksen suorittaa ihan mielellään ja dami saatiin talteen :)))

Kerttu odottaa lupaa päästä noutamaan

Mette

Porukat tulee loppuviikosta kyläilemään ja ottaa Kertun mukaansa Hyvinkäälle. Me suunnataan spankkujen kanssa muutaman viikon kuluttua Karkkuun, sprinkkuerkkariin ja napataan matkan varrelta Julia walesi matkaan, jotta hänkin pääsee näyttelyyn! :) Siitä muutaman päivän kuluttua Mette jääkin sitten Auraan kasvattajatädille ja lähtee hänen kanssa valloittamaan maailmaa Liettuaan ja Viroon :D Meille muille: hermoloma kakarasta (heh) :DD Käy kakara vielä lonkkakuvissakin ja silmätutkimuksissa kasvattajan kanssa, jonka jälkeen hänet (ehkä) haetaan kotiin ;D


perjantai 3. toukokuuta 2013

Treenimotivaatio hukassa...

Ei ole lähiaikoina kauheasti innostanut treenailla. Hertta käy ylikierroksilla joka ikisissä treeneissä, kuumuu ihan yli ja Mette taas puolestaan on sellainen makarooni, joka on vaikea saada pidettyä mitenkään koossa kun se venkuilee joka suuntaan. Hoh hoijaa.. Jos tässä keväällä/kesällä nyt ryhdistyisi. Nyt jos koska olisi paikallaan joku kunnon koulutus ja kunnolliset kouluttajat tsemppaamassa jatkoon. Vaan eipä ole, joten niillä mennään mitä on.. :D
On tässä talven aikana jotain opittukkin, molempien kanssa. Mette on oppinut menemään maahan ilman käsiapua ja paikallamakuussa pysyy jo ainakin 5minuuttia :) Sivulle tulot eri kulmista on myös ihan ok, tosin edelleenkin se on ihmeellinen makarooni lötköpötkö siinä sivulla. Luoksetulo ok. Liikkeestä maahanmenoa ja seisomista on treenattu ihan kohtalaisesti ja ne jotenkin käsiapujen kanssa sujuukin. Hyppyä aloitettiin tuossa n. kuukausi sitten, matalilla hypyillä. Seuraaminen, tai siis se olematon seuraaminen on järkyttävää makarooni seuraamista ja niiiiiin kamalaa ettei tosikaan. Makaroonilla tarkoitan siis sitä että se ei ole ryhdikäs ja ei malta oikein keskittyä vaan venkuilee joka suuntaan. Intoa kyllä löytyy ja namit ja lelut kiinnostaa vähän liikaakin.
Hertta puolestaan on sisäistänyt talven aikana tunnarin, joka sujuukin nykyään jo ainakin välillä melko mallikkaasti. Nyt ulkotreenikauden alkaessa on tullut hieman takapakkia siinä(ulkona enemmän hajuja), mutta tänään esimerkiksi sujui jo paljon paremmin kuin edellisellä kerralla. Voittajaluokan hyppyä on myös hiottu talven aikana eri kulmista ja se alkaa pääpiirteittään olemaan kunnossa. Ruudun kanssa on tullut lähiaikoina takapakkia, kuumuu valtavasti jo pelkästään siitä että näkee että ruutua rakennetaan. En nyt jaksa joka ikistä liikettä käydä läpitte, mutta hirmuisesti on tehtävää vielä voittajaluokkaa varten joka liikkeessä. Hertalla on niin ihana (kamala) into tehdä kaikkea, ettei keskittyminen ole aina huippuluokkaa. Mutta ennemmin kyllä tykkään tällaisesta koirasta, mitä joutuu rauhoitella, kun sellaista jota saa jatkuvasti innostaa tekemään jotain :) Kokeissa vire ei kuitenkaan koskaan ole niin korkea kuin treeneissä, joten ennemmin näin päin.
Tässä vähän tunnarivideota.. niinkun näkyy, hajut kiinnostaa muuallakin kun kapuloissa :D


Aika tylsä päivitys kun vaan pelkkää tekstiä, mutta yritän tällä ehkä hakea itselle jonkinlaista treeni-intoa. Nyt ei muutamaan viikkoon ole kummallisempaa ohjelmaa, 18 pvä tätä kuuta Hertan kanssa MH-luonnekuvaukseen ja seuraavana päivänä Hertan ja Meten kanssa Jämsän näyttelyyn, siitä muutaman viikon kuluttua onkin Karkun erikoisnäyttely, ja sitten ei taas ole aikoihin mitään..